On ollut neljä aamuvuoroa peräkkäin ja voin alkuun todeta näin: jos olisi säännöllinen päivätyö niin en leipoisi! -aikaisen herätyksen ja työpäivän takia illasta ei tule mielenkään alkaa leipomaan. Tykkäänkin enemmän iltavuoroista, on koko aamupäivä aikaa leipoa, silloin on energiaa paljon enemmän.

Aamuvuorojen takia on tämä blogin päivityskin jäänyt. Tämän kakun tein jo Isänpäivänä omalle isälleni. Kakusta olin suunnitellut ihan erilaista, mutta edellisillan migreenikohtauksen takia kakun teko jäi kyläilypäivälle, siksi näin yksinkertainen lopputulos. Mutta olipa kakku siitä huolimatta hyvää!

Pohjana 6 munan sokerikakkupohja. Välissä vaniljakreemillä vahvistettua kermaa, valkosuklaa-limerahkaa ja mustikkahilloa.

Kakun pinta marsipaania. Kaulin erivärisiä suikaleita ruudukoksi, jos muistuttais edes vähän Reinotossujen kuosia, jotain pappamaista!

Koristelin kultaisilla sokerihelmillä, kimallegeelillä ja Wiener Nougat Crushilla.

(tuosta koristerakeesta tuli mieleeni että Lidlin jouluvalikoimaan on tullut ihania nompparellejä, suklaalastuja ja koristerakeita, vinkki vinkki!)