(lehtikuva, lisään juttua myöhemmin)

Tässä viimeistellään 5-kerroksista hääkakkua. Sokerikuorrutteella kiinnitän vaahtokarkkimassasta valmistettuja kukkia hääkakun reunoille.

Kakku on varattu jo alkuvuodesta. Monen sähköpostin jälkeen sain kaikki toiveet selville ja hääpäivän lähestyessä aloin edellisellä viikolla valmistaa kakkua.

Ronjan edellinen viikko (nyt tulee tarkkaan, kun usein minulta kysellään miten ehdin, kun on työt ja lapset ja kaikki...):

Maanantaina oli vapaapäivä töistä, se meni lasten kanssa HopLopissa ja Ideaparkissa shoppaillen

Tiistaina aamusta touhuttiin lasten kanssa ja kymmeneksi menivät hoitoon. Minulla oli muutama tunti vapaata ennen iltavuoroa, joka alkoi 13.30. Ehdin valmistaa kaikki vaaleanpunaiset kukkaset kuivumaan. Illalla tulin kotiin ja kaikki oli jo untenmailla, pian minäkin!

Keskiviikkona piti olla yhtäpaljon "omaa aikaa", mutta sairastapauksen vuoksi menin töihin jo kymmeneksi. Tänään en ehtinyt tehdä koristeita, vaikka olin suunnitellut. Töistä kotiin ja nukkumaan!

Torstaina kello soitti aikaisin, aamusta lähdin kauppaan ostamaan täyte-aineita kakkuun. Kotiin tullessa aloin paistamaan pohjia ja pohjan paistuessa tein hääpari-koristetta. Lapset meni kymmeneksi hoitoon. Ehdin paistamaan kaksi pohjaa ja sain koristeen lähes valmiiksi. Kiiruhdin taas 13.30 töihin. Kymmeneltä olin kotona ja viimeistelin koristeen.

Ensin kuvaa morsiamen puvusta, josta otin mallia koristeeseen:

Perjantaina jatkui pohjien paisto. Laitoin morsiamelle viestillä kuvan koristeesta ja hän kertoi että onkin tummahiuksinen, ei blondi, kuten koristeen morsian! Apua! Onneksi on nämä "hiusvärit", pastaväriä siveltimeen ja pian olikin oikeanlainen koriste. Pikkusen meinas kiire tulla, mutta sain kaikki 5 pohjaa paistettua. Taas töihin 13.30. Illalla työvuoron päätteeksi täytin kaikki viisi kakkua. Kermaa joutui vatkaamaan moneen kertaan, niin paljon täytettä meni. Täytteinä oli vadelmamousse ja valkosuklaamousse. koko kakkuun meni 15 levyä valkosuklaata Nyt en viitsi kirjoittaa paljonko kello oli kun pääsin sänkyyn, mutta...

... aamulla kello soitti 4.00 ja alkoi kakun koristelu. Se ihanin vaihe

Kakku noudettiin kymmeneltä ja 10.30 olinkin jo taas töissä.

Kuljetusta varten jätin kakun kahteen osaan.

(Lisään myöhemmin tänne kuvia, jos saan morsiamelta kuvia kokonaisesta kakusta.)

*haukotus*

Olihan tämä aika kiireinen viikko.

Mutta voin kertoa minulla on huomenna VAPAA!

(niin, eihän tässä tuntipalkoille pääse, mutta tämä onkin vain harrastus ja minuutteja ei lasketa )